Ohjelmisto

Euromaidan. Rough Cut

Marraskuussa 2013 ja keväällä 2014 mielenosoittajien “vapaus tai kuolema” -huudot täyttävät Maidanin aukion. Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš on muuttunut poliittiseksi ruumiiksi, mutta ennen vallankumousta ehtii kuolla yli 100 mielenosoittajaa ja poliisia.

Kamera aloittaa harhailun Kiovan kaduilta, johon väkijokko on kokoontunut rauhanomaisesti. Helmikuussa kuvaajat tekevät työtään tulilinjalla. Euromaidan. Rough Cut on syntynyt yksittäisen ohjaajan sijaan useiden taiteilijoiden joukkotyönä. Päähenkilön sijaan keskiössä on ihmismassa. Kamerat vaeltelevat raunioissa, vallatulla metroasemalla, Leninin patsaalla ja ampumavälikohtausten ytimessä. Äänimaisema muotoutuu rumpujen pärinästä, huudoista ja tihenevästä laukaustenvaihdosta.

Dokumentin alussa kuvat kasoissa nukkuvista mielenosoittajista muistuttavat taidemaalari Francisco Goyan täyteen ahdettuja kompositioita, ja keskivaiheen katumaisemat Ranskan vallankumousta esittäviä maalauksia. Lopussa vertauskuvia on hankala löytää. Jäljelle jäävät kadulle tuupertuvat ihmiset, veriset päät ja mielenosoittajien ruumisarkut.

Teksti: Mikko Gustafsson

Ohjaaja Kateryna Gornostai on paikalla sunnuntain näytöksessä.

Puhutut kielet: ukraina, venäjä
Tekstitys: englanti

[like]

  • Alkuperäiskielinen nimi: Євромайдан. Чорновий монтаж
  • Ohjaaja: Volodymyr Tykhyi, Andriy Lytvynenko, Katryna Gornostai, Roman Bondarchuk, Yulia Gontaruk, Andrey Kiselyov, Roman Liubyi, Oleksandr Techynskyi, Oleksiy Solodunov, Dmitry Stoykov
  • Valmistusmaa: Ukraina
  • Vuosi: 2014
  • Kesto: 60 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Kateryna Gornostai, Roman Bondarchuk, Andrey Kiselyov, Oleksandr Techynskyi, Oleksiy Solodunov, Dmitry Stoykov, Yuriy Gruzinov, Denys Strashny, Yevhen Kozenko
  • Editing: Roman Bondarchuk
  • Ääni: Borys Peter
  • Musiikki: Anton Baibakov
  • Tuotanto: Docudays UA

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 6: Keskiviikko 28.1. klo 17:00
  • Kinopalatsi 6: Sunnuntai 1.2. klo 15:00