Ohjelmisto

Elephant’s Dream

Kauaksi jäävät Kinshasan liikenteen pauhu, kiinalaissijoittajien metkut ja poliitikkojen korupuheet Kongon modernisoitumisesta, kun belgialaisohjaaja Kristof Bilsen vie viipyilevän kameransa tarkastelemaan kaupungin pääpostin, palolaitoksen sekä syrjäisen rautatieaseman työntekijöiden absurdia arkea.

Afrikan kolmanneksi suurimman kaupungin julkinen sektori natisee pahasti liitoksissaan. Monet uudistukset näyttävät hyvältä paperilla, mutta lässähtävät käytännössä.

Sisukas Henriette päivystää typötyhjässä postikonttorissa ja jaksaa uskoa urakehitykseensä, vaikka joutuu odottamaan palkkaansa aivan liian pitkään. Ränsistyneellä paloasemalla tunnelma on kyynisempi. Palomiehet manaavat poliitikkoja, sillä nämä eivät tajua, ettei yksi asema pysty palvelemaan koko Kinshasan tarpeita. Hiljaisen rautatieasemansa kuistilla päivystävä Simon puolestaan viettää leppoisia päiviä nostalgisten laulujen ja autonsa korjailun parissa.

Hyväsydäminen dokumentti kurkistaa valtion työntekijöiden elämään ja unelmiin.

Teksti: Anna-Sofia Joro

Äänestä tämä elokuva televisioon!

Ohjaaja Kristof Bilsen on paikalla näytöksessä.

Puhutut kielet: lingala, ranska
Tekstitys: englanti

[like]

 

  • Ohjaaja: Kristof Bilsen
  • Valmistusmaa: Belgia, Iso-Britannia
  • Vuosi: 2014
  • Kesto: 72 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Kristof Bilsen
  • Editing: Eduardo Serrano
  • Ääni: Yves De Mey
  • Musiikki: Jon Wygens
  • Tuotanto: Bram Crols / Associate Directors, Limerick Films, Man's Films, Roast Beef Productions

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 7: Torstai 29.1. klo 17:00