Ohjelmisto

The Dog

Mitä käy identiteetille, kun Hollywood ottaa ihmisen elämäntarinan käsittelyynsä? Esimerkiksi tähän luonnostelee vastauksia The Dog. Monilla Oscareilla palkittu Dog Day Afternoon kertoi miehestä, joka yrittää ryöstää pankin saadakseen rahaa kumppaninsa sukupuolenkorjausleikkaukseen. Elokuva perustui tositapahtumiin. Dokumentti The Dog kertoo John Wojtowiczistä, joka todella yritti pankkiryöstöä vuonna 1972. Ryöstö epäonnistui pahasti, mutta Hollywood-elokuvan avulla John sai lopulta rahoitettua rakastamansa Liz Edenin leikkauksen.

The Dogissa John itse, hänen äitinsä, vaimonsa, monet rakastajansa ja päivän tapahtumiin osallistuneet kertovat Johnista, ryöstöstä ja sen seurauksista. Kertomukset hahmottelevat monia versioita pankin tapahtumista, sen syistä ja siitä, miten fiktiivinen elokuva vaikutti oikean ”The Dogin” identiteettiin ja elämään. Dokumentissa pohditaan paitsi tarinoiden merkitystä identiteetin rakentamisessa, myös homoseksuaalien aseman kehitystä 1970-luvulta tähän päivään.

Teksti: Juulia Jaulimo

Äänestä tämä elokuva televisioon!

Kieli: englanti
Ei tekstityksiä

[like]

  • Ohjaaja: Allison Berg, Frank Keraudren
  • Valmistusmaa: Yhdysvallat
  • Vuosi: 2013
  • Kesto: 101 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Amanda Micheli, Nim-Rod Bachar, Wolfgang Held, Pete Ginsburg, Axel Baumann
  • Editing: Frank Keraudren
  • Ääni: Andrew Freiband, Brad Bergbom
  • Tuotanto: Allison Berg, Frank Keraudren / Unleashed Films

Esitysajat:

  • Orion: Lauantai 31.1. klo 20:15
  • Kinopalatsi 6: Sunnuntai 1.2. klo 16:45