Ohjelmisto

South to North

Kiinan kommunistisella puolueella on ongelma: pohjois-Kiinassa kuivuus on vaikeuttanut elämää ja viljelyä jo pitkään, mutta etelän valtavassa Jangtse-joessa vettä on kuivuuden aikaankin ollut riittävästi. Jo vuonna 1952 Mao Zedong esitti kainon ajatuksen ”veden lainaamisesta”.

Vuonna 2002 Kiina aloitti maailman suurimman vedensiirtohankkeen nimeltä ”nan shui bei diao”, jossa osa Jangtsen vesistä käännetään virtaamaan kohti pohjoisen Keltaistajokea. Ymmärrettävästi siellä, minne siirtouomia on tarkoitus rakentaa, on runsaasti perinteikästä asutusta. Niinpä korruptoitunut virkamieskoneisto ei häikäile heiluttaa moukaria, jotta vesi virtaisi tulevaisuudessa siellä, missä vielä asui ihmisiä.

Virkamiehet nauravat naamat soikeina esitellessään ”siirretyille” tehtyjä kyliä, mutta siirrettyjä ihmisiä ne eivät juuri huvita. Näissä reservaateissa hallitsevat värit ovat musta, harmaa ja ruskea.  Ranskalaisen Antoine Boutet’n dokumentissa ääneen pääsevät lopulta myös aktivistit, jotka vastustavat hanketta vaihtelevalla menestyksellä. Ylivoimaisesti surullisinta katsottavaa on kuitenkin se viljelymaa, jota virkakoneisto on siirretyille asukkaille osoittanut: pelkässä hiekassa ei pysy edes vesi.

Teksti: Lauri Holma

Ohjaaja Antoine Boutet on paikalla lauantain näytöksessä.

Kielet: mandariini, kiina
Tekstitys: englanti

[like]

 

  • Alkuperäiskielinen nimi: Sud eau nord deplacer
  • Ohjaaja: Antoine Boutet
  • Valmistusmaa: Ranska
  • Vuosi: 2014
  • Kesto: 109 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Antoine Boutet
  • Editing: Antoine Boutet
  • Ääni: Antoine Boutet
  • Tuotanto: Patrice Nezan, Laurent Versini / Les Films du Présent, Julie Paratian, Lucie Corman / Sister productions

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 7: Keskiviikko 28.1. klo 17:30
  • Kinopalatsi 8: Lauantai 31.1. klo 17:30