Ohjelmisto

Onni

Äiti on väsynyt eikä jaksa kuin tuijottaa. Elämä ei ole enää sama, sen onni on muuttunut toisenlaiseksi. Joskus mies vei naimisiin ja nyt elämän kiintopiste on hienosti pilkotussa parsakaalissa.

Onni naulitsee paikoilleen viipaleen vanhemman arkea. Yksinkertainen hetki näyttää seisovan riisuttuna paikallaan, mutta se sulkee sisäänsä loppujen lopuksi paljon. Jossain välissä kolhut ja haavat paranevat, kasvikset tulevat syödyksi. Onni ja ilo ovat muuttuneet suhteellisiksi ja tuon suhteellisuuden määrittäjäksi ovat tulleet lapset ja lapsen oivaltava mieli.

Vaikka onni tuntuisi olevan kadonnut, se muistuttaa olemassaolostaan ja huutaa etäältä. Sen huuto kivistää korvia, mutta se on silti olemassa – nimensä veroisena, kaiken arvoisena. Ja siitä on lopuksi myös kiittäminen.

Teksti: Suvi Annola

Ohjaaja Sanna Liljander on paikalla molemmissa näytöksissä.

Elokuva esitetään osana Uusin silmin -opiskelijatyöelokuvanäytöstä, jonka kokonaiskesto on 85 minuuttia.

Puhuttu kieli: suomi
Tekstitys: englanti

[like]

  • Ohjaaja: Sanna Liljander
  • Valmistusmaa: Suomi
  • Vuosi: 2014
  • Kesto: 7 min
  • Ikäraja: S
  • Editing: Sanna Liljander
  • Ääni: Joni Rajainmaa
  • Tuotanto: Petja Niva / Metropolia AMK

Esitysajat:

  • Maxim 1: Lauantai 31.1. klo 15:00
  • Kinopalatsi 6: Sunnuntai 1.2. klo 19:00